sunnuntai 14. maaliskuuta 2010

Projekti pyörähtää käyntiin


Kohta on vuosi asuttu tätä taloa Riihimäessä ilman saunaa ja juostu saunomassa milloin missäkin. Lähes yhtä pitkään on ollut myös muodossa tai toisessa tapetilla sen oman saunan saaminen tontille.

Erilaisia vaihtoehtoja pihasaunasta lisäsiipeen on pyöritelty ja koko syksy 2009 piirreltiin erilaisia pohjapiirustuksia ja mietittiin, että mitä kaikkea siinä saunassa nyt sitten pitää olla. Jossain vaiheessa oli kuitenkin puhallettava peli poikki ja hankkia rakennuslupa yhdelle niistä.

Kerrosala 44 neliötä, pieni tupa, wc, pukuhuone, pesuhuone ja tietysti se itse sauna. Niin ja tietysti iso terassi, jossa voi nauttia kesäauringosta.

Rakentaminen pitä aloittaa "sitten lumien sulettua", mutta onneksi rakennustarkastaja vinkkasi, että tiet saavat täällä routimisen takia painorajoituksen, joten saattaa mennä juhannukseen ennen kuin tontille saa mitään painavaa. Näinpä siis onkin nyt tarkoitus kaivaa kuoppaa sekä tuoda täyttöaines, harkot ja muu painava kama tontille jo heti pääsiäisen jälkeen.

Kummallakaan asukkaista ei mainittavaa kokemusta rakentamisesta ole ja kuitenkin tarkoitus on mahdollisimman paljon tehdä itse. Onneksi vastaava mestari on kuitenkin loistava ja muutenkin lähipiiristä löytyy ihmisiä, joilla vasara pysyy kädessä. Ja ainahan se on niin, että kun itse tekee, niin tietää mitä saa.

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa työltä, mut voi laskee mukaan talkookaljoja juomaan. Mä oon rakentanu paljon leegopalikoilla...

    VastaaPoista
  2. Itse tekee, niin saa mitä kulloinkin sattuu tulemaan

    VastaaPoista